Väinö Palomäki
Väinö Iisakki Palomäki (hän käytti Saksassa peitenimeä Palm), (11. marraskuuta 1888 Oulu – 10. heinäkuuta 1965) oli suomalainen jääkärieverstiluutnantti. Hänen vanhempansa olivat vaunumestari Isak Palomäki ja Anna Sofia Paldanius. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Ilma Nyströmin kanssa.[1][2]
Opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän kirjoitti ylioppilaaksi Oulun suomalaisesta lyseosta vuonna 1907 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Teknillisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla, missä suoritti diplomi-insinööritutkinnon vuonna 1914.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 8. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin muodostettuun Jääkäripataljoona 27:ään, jossa hänet sijoitettiin pataljoona pioneerikomppaniaan. 31. elokuuta 1915 ja hänet sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet komennettiin 29. huhtikuuta 1917 Berliiniin postisensuurin tanskan-, norjan-, suomen- ja ruotsinkielisen postin tarkastajaksi. Tehtävässä hän toimi 14. elokuuta 1917 saakka. Rintamakomennuksensa jälkeen hän osallistui Libaussa vuonna 1917 Suomalaisen sotilaskäsikirjan toimittamiseen.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Suomen sisällissota
Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 yliluutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaa, josta hänet siirrettiin 9. maaliskuuta alkaen komppanianpäälliköksi 9. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan ja myöhemmin 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palomäki palveli sisällissodan jälkeen komppanianpäällikkönä 4. jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 2:ssa, josta hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonan 2. komppanian päälliköksi. Armeijasta hän erosi 9. syyskuuta 1919 vain liittyäkseen Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi aluksi 2. rykmentin III pataljoonan eli niin sanotun karjalaisen pataljoonan komentajana sekä myöhemmin aunukselaisista kootun aliupseerikoulun johtajana. Hän osallistui retkikunnalla taisteluihin Matrossassa, Polovinassa, Suollusmäellä, Viitanassa ja Säämäjärvellä. Käymissään taisteluissa hän haavoittui Polovinassa 13. kesäkuuta 1919.[1][2]
Sotaretkeltään palattuaan hänet nimitettiin Oulun suojeluskuntapiirin päälliköksi 1. tammikuuta 1920 alkaen. Edellä mainitusta tehtävästä hän erosi 31. tammikuuta 1921 ja siirtyi sen jälkeen insinööriksi Valtion rautateiden palvelukseen Pasilan konepajalle, josta hän siirtyi 1. marraskuuta 1921 Imatran voimalaitosrakennuksen koneinsinööriksi. Hän siirtyi 31. joulukuuta 1923 alkaen Lapuan patruunatehtaan johtajaksi. Patruunatehtaalta hän erosi 28. helmikuuta 1925, jonka jälkeen hänet nimitettiin Viipurin piirin apulais-ammattientarkastajaksi 1. huhtikuuta 1926 alkaen ja saman piirin maahöyrykattiloiden katsastajana 1. heinäkuuta 1927 alkaen. Palomäki julkaisi vuonna 1922 kirjan Aseoppi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Palomäki osallistui talvisotaan ylimääräisten harjoitusten aikana (YH) 2. prikaatin intendenttitoimiston päällikkönä ja 10. divisioonan esikunnan ase- ja ammustarvikeupseerina. Välirauhan aikana hän toimi Viipurin piirin ammattientarkastajana Lappeenrannassa. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin 10. divisioonan esikunnan taisteluvälinetoimiston päälliköksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1942 saakka, jonka jälkeen hänet siirrettiin ilmasuojelutehtäviin Viipuriin. Sotien jälkeen hän työskenteli Viipurin piirin ja myöhemmin Savonlinnan piirin ammattientarkastajana aina vuoteen 1957 saakka. Myöhemmin hän toimi höyrykattilan- ja laivankatsastajana vuoteen 1964 saakka. Hänet haudattiin Ouluun.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
         |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.